Turmeltajan Rallihirmu, Hirmu

Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Rekisterinumero VH15-018-0615
Väri, säkäkorkeus Rautiaankimo, 150cm Omistaja Werry (VRL-12945)
Syntymäaika, ikä 13.03.2015, 10v Kasvattaja Turmeltaja
Painotus Yleispainotus Koulutustaso He A, re. 110cm, CIC1

Hirmu on varsin mukava suomenhevosori, jonka kanssa on mukava harrastaa lajia kuin lajia. Vaikka Hirmu on ori, on se varsin simppeli otus käsitellä, ja vaikka välillä tämän valkoisen unelmahevosen kanssa joutuu olemaan hampaat irvessä, osaa se myös antaa niin paljon ihmiselleen, joka sitten taas korjaa niinsanotusti kaikki virheet. Orissa on tosiaankin kaksi puolta, ja se osaa olla harvinaisen ärsyttävä, mutta se osaa myös olla maailman ihanin ja halittavin tapaus. Jokaisella ihmisellä on varmasti orista jonkinlainen mielipide, koska se on aika mahtavan persoonallinen hevonen.

Hoitotilanteissa ori kannattaa kiinnittää käytävälle, sillä se tykkää tutkailla esimerkiksi harjapakkia sun muita asioita, joihin se vaan ylettyy. Hoitotoimenpiteet sujuvat kivuttomasti, ja kokemattomammankin hevosihmisen voi laittaa oria harjailemaan. Ori antaa kiertää myöskin takaa, jolloin myös hännän saa hyvin selvitettyä, ja myös naaman Hirmu antaa harjata suhteellisen nätisti. Suojien laitossa ori saattaa varsinkin etujalkojaan hieman nostella, mutta napakka komennus saa orin tapittamaan ihan täysin paikoillaan. Satula ja suitset menevät ihan nätisti, vaikkakin suun avaaminen on orin mielestä ihan kamalaa. Mutta kunhan vähän kutittaa kielestä niin kaikki sujuu jo vallan mainiosti. Mikäli on oikein rauhallinen tunnelma, saattaa ori hoitotilanteissa lepuuttaa takasiaan vuorotellen ja ylähuuli roikkuu pitkänä. Silmätkin saattavat välillä mennä kiinni.

Selkään noustessa ori malttaa seisoa juuri ja juuri, mutta yhtään ylimääräistä se ei malta seisoa. Alkuverryttelyissä ori on hieman tahmea, mutta kun sitä verkkaa tarpeeksi, löytyy siitäkin kivaa, isoa liikettä. Hirmu saattaa välillä hieman kyttäillä kentän aitojen ulkopuolella tapahtuvia asioita, mutta sen saa kyllä suhteellisen helposti keskittymään siihen, mihin pitäisi. Ravityöskentely on Hirmulle välillä todella helppoa ja välillä todella vaikeaa. Joskus se malttaa hyvin, jolloin saadaan todella upeitakin pätkiä, mutta kun sitä ei kiinnosta, näyttää se lähinnä mielipuoliselta kirahvilta. Laukkatyöskentely on Hirmun mielestä kaikkein kivointa ja sillä onkin todella upea ja iso laukka. Sileällä se malttaa tehdä laukkatyöskentelyä vaikka koko päivän, ja osaahan se myös laukanvaihdot lävistäjillä, joka on todella hyvä. Esteillä ori kuumuu paljon, mutta se on ketterä ja varma hyppääjä, joka varoo myöskin puomeja. Juuri koskaan eivät siis puomit kolise, vaan varmasti mennään yli joka esteestä. Maastossa ja maastoesteillä ori on todella varma, ja vaikka vauhtia löytyy, pysyy ori silti koko ajan hallinnassa. Kilpailutilanteissa ori antaa kaikkensa, eikä keskity mihinkään turhanpäiväiseen.

© VRL-10352

 
i. Ralli-Rami

150cm, rnkm

KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, YLA2, KERJ-II, SLA-II

ii. Rattea Renttuli evm 161cm, rtk iii. Juurikan Tähkä evm 156cm, rt iiii. Naken Kuutamoviski evm
iiie. Kiikun Kaakun evm
iie. Hovin Tuohi evm 160cm, rtkm iiei. Hynä evm
iiee. Ipanatirallaa evm

ie. Kylvön Henni evm

149cm, rn

iei. Nukkavieru Leevi evm 152cm, m ieii. Muovimäen Juro evm
ieie. Peltojan Pyy evm
iee. Karpikas evm 154cm, rt ieei. Hulppoisa evm
ieee. Höyrymamselli evm

e. Kuiskeen Pilvetär

155cm, rtkm

ei. Soitto evm

155cm, rnkm

eii. Sisu evm 153cm, rnkm eiii. Syrjä evm
eiie. Pellatar evm 
eie. Nuolen Siiri evm 149cm, vrn eiei. Nuoli evm 
eiee. Punatähti evm 

ee. Elotar evm

150cm, rt

eei. Elon Ihme evm 147cm, prt eeii. Elohopea evm 
eeie. Heljä evm 
eee. Eloora evm 155cm, vrt eeei. Ilon Erhe evm
eeee. Elviira evm

Hirmun sukupuu koostuu puhdasrotuisista suomen(pien)hevosista

Jälkeläiset

Hirmu on jalostuskäytössä 1-polvisille suomen(pien)hevostammoille. Astutuksista voi kysyä mailin kautta.

ERJ-kilpailut (30 sijoitusta, joista 5 voittoja)

KRJ-kilpailut (48 sijoitusta, joista 8 voittoja | 2 KRJCUP)

  • 01.11.2016 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 07.11.2016 - Kutsu - 110cm – 2/40
  • 09.11.2016 - Kutsu - 110cm – 6/40
  • 10.11.2016 - Kutsu - 110cm – 5/40
  • 13.11.2016 - Kutsu - 110cm – 2/40
  • 18.11.2016 - Kutsu - 110cm – 4/40
  • 08.11.2016 - Kutsu - 110cm – 4/28
  • 13.12.2016 - Kutsu - 110cm – 4/25
  • 03.01.2017 - Kutsu - 110cm – 2/40
  • 08.01.2017 - Kutsu - 110cm – 4/40
  • 10.01.2017 - Kutsu - 110cm – 5/40
  • 11.01.2017 - Kutsu - 110cm – 6/40
  • 15.01.2017 - Kutsu - 110cm – 4/40
  • 15.01.2017 - Kutsu - 110cm – 3/40
  • 23.02.2017 - Kutsu - 110cm – 5/61
  • 26.02.2017 - Kutsu - 100cm – 8/65
  • 27.02.2017 - Kutsu - 110cm – 4/61
  • 25.02.2017 - Kutsu - 110cm – 4/39
  • 26.02.2017 - Kutsu - 110cm – 6/39
  • 27.02.2017 - Kutsu - 110cm – 3/39
  • 02.03.2017 - Kutsu - 110cm – 1/35
  • 03.03.2017 - Kutsu - 110cm – 4/35
  • 25.03.2017 - Kutsu - 100cm – 4/30
  • 09.03.2017 - Kutsu - 100cm – 1/30
  • 30.03.2017 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 04.06.2017 - Kutsu - 100cm – 1/40
  • 05.06.2017 - Kutsu - 100cm – 3/40
  • 08.06.2017 - Kutsu - 100cm – 1/40
  • 16.06.2017 - Kutsu - 100cm - 5/30
  • 19.06.2017 - Kutsu - 100cm - 3/30
  • 20.06.2017 - Kutsu - 110cm - 1/30
  • 13.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/40
  • 14.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/40
  • 03.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/40
  • 06.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/40
  • 12.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/30
  • 18.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/30
  • 24.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/30
  • 25.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/30
  • 27.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/30
  • 05.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/25
  • 08.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/25
  • 08.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/25
  • 30.09.2016 - Kutsu - Helppo A – 26/298 - KRJ CUP
  • 24.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 07.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/40
  • 21.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 27.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 23.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/30
  • 25.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/30
  • 26.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/30
  • 28.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/30
  • 08.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/40
  • 12.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 15.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 19.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 03.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/40
  • 03.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 06.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 09.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 09.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 31.10.2016 - Kutsu - Helppo B – 3/299 - KRJCUP
  • 09.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/40
  • 14.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 15.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 18.11.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 09.11.2016 - Kutsu - Helppo B – 2/40
  • 17.01.2017 - Kutsu - Helppo B – 5/50
  • 19.01.2017 - Kutsu - Helppo B – 7/50
  • 05.02.2017 - Kutsu - Helppo B – 6/50
  • 27.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 1/50
  • 27.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 3/50
  • 03.03.2017 - Kutsu - Helppo A – 3/30
  • 03.03.2017 - Kutsu - Helppo A – 1/30
  • 06.03.2017 - Kutsu - Helppo A – 5/30
  • 13.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 6/50
  • 14.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 4/50
  • 16.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 1/50
  • 19.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 2/50
  • 22.02.2017 - Kutsu - Helppo A – 7/50
KERJ-kilpailut (44 sijoitusta, joista 8 voittoja | 2 KERJCUP) Näyttelymenestys & VSR-cupit
  • 27.05.2015 - Riikinneva - CIC1 - 1/30
  • 28.05.2015 - Rohkelikko - CIC1 - 3/30
  • 29.05.2015 - Riikinneva - CIC1 - 2/30
  • 16.08.2015 - Kilpailukeskus Stewart - CIC1 - 4/32
  • 19.08.2015 - Kilpailukeskus Stewart - CIC1 - 2/32
  • 20.08.2015 - Kilpailukeskus Stewart - CIC1- 2/32
  • 23.08.2015 - Naukaisu - helppo - 2/35
  • 24.08.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 4/40
  • 29.08.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 1/40
  • 13.09.2015 - Turmeltaja - CIC1 - 1/22
  • 15.09.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 1/40
  • 29.09.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 5/40
  • 18.10.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
  • 19.10.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 2/30
  • 08.10.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 2/30
  • 10.10.2015 - Kuuralehto - CIC1- 2/30
  • 13.10.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 4/30
  • 14.10.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 4/30
  • 16.10.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 3/30
  • 22.10.2015 - Rohkelikko - CIC1 - 3/40
  • 23.10.2015 - Rohkelikko - CIC1 - 2/40
  • 04.11.2015 - Rohkelikko - CIC1 - 5/40
  • 06.11.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 5/30
  • 08.11.2015 - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
  • 10.11.2015 - Rohkelikko - CIC1 - 2/40
  • 12.11.2015 - Kuuralehto - CIC1 - 3/40
  • 29.02.2016 - Satulinna - CIC1 - 4/58 - KERJ CUP
  • 30.04.2016 - KK Bailador - CIC1 - 4/62 - KERJ CUP
  • 09.07.2016 - Metsovaara - CIC1 - 6/40
  • 11.07.2016 - Hengenvaara - CIC1 - 7/50
  • 19.07.2016 - Koskimäki - CIC1 - 4/30
  • 02.08.2016 - Turmeltaja - CIC1 - 5/30
  • 03.08.2016 - Turmeltaja - CIC1 - 1/30
  • 01.08.2016 - Ros Cirein - CIC1 - 6/40
  • 06.08.2016 - Ros Cirein - CIC1 - 6/40
  • 11.08.2016 - Ros Cirein - CIC1 - 6/40
  • 11.08.2016 - Filmür - CIC1 - 3/23
  • 17.10.2016 - Kutsu - Helppo – 4/40
  • 27.10.2016 - Kutsu - Helppo – 1/40
  • 12.10.2016 - Kutsu - CIC1 – 4/40
  • 14.10.2016 - Kutsu - CIC1 – 4/40
  • 18.10.2016 - Kutsu - CIC1 – 6/40
  • 06.11.2016 - Kutsu - CIC1 – 4/40
  • 01.11.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 31.10.2016 - Kutsu - Helppo A – 13/154 - VSR-CUP

  • 21.05.2017 - IrtoSERT - Hortensia (tuom. VP)

 

Virtuaalitalli / virtuaalihevonen | Ulkoasun suunnittelu ja toteutus @ Werry | © Hortensian Suomenhevoset | Hevoset ja ihmiset jotka esiintyy kuvissa, eivät liity mitenkään mainittuihin tietoihin | Hevosen kuvat © ransu.kuvat.fi