Tervetuloa Hortensiaan


Tallin omistaa Werry (VRL-12945)

Yhteydenotto virtuaalitalliellen@hotmail.fi

Piditkö meistä? Anna positiivinen peukku meille VRL:n tallilistalla !


Suosittelemme

Hortensian on suomalainen, vuoden 2016 huhtikuussa perustettu virtuaalitalli, joka on alusta alkaen kasvattanut ahkerasti ratsutyyppisiä suomenhevosia neljälle eri lajilinjalle. Päätoimintamme on siis suomenhevosten kasvatus, jota teemme suurella sydämmellä. Meidän päätarkoituksemme on jalostaa hyvän laatuisia ja osaavia ratsuja kilpailukentille sekä jokaiselle kasvatille olisi toiveena hienot saavutukset laatuarvosteluista ja näyttelyistä. Meidän liitteellämme varustettuja hevosia lähtee myös mielellään rennompankin elämän perään esimerkiksi ratsastuskouluille tai yksityiseen käyttöön. Meidän kasvatit tunnistaa helposti Hortensian-liitteestä, jonka löytää aina hevosen nimen edestä.

Kasvatustoiminnan lisäksi järjestämme parhaamme mukaan kilpailutoimintaa innokkaille kilpailijoille este-, kenttä-, koulu- ja myös nykyään valjakkoajokilpailuin. Kilpailuista ilmoitetaan aina Virtuaalisen Ratsastajainliiton kilpailukalenterissa. Järjestämme lisäksi kaksi kertaa vuodessa Hortensian tiloissa ERJ-cuppeja sekä VSR-cuppien valjakkoajo- ja kenttäratsastuskilpailut järjestetään meillä kuukausittain.
Vuoden 2017 puolella meillä olisi myös tarkoituksena järjestää jonkinlaista valmennus- ja ratsutustoimintaa omille kasvateille, joita pääsee käyttämään meidän kasvattiemme omistajat.


Kuulumiset

30. huhtikuuta 2017 - Hortensia on ollut nyt suunnilleen viikon 1-vuotias ja fiilikset eivät ole olleet mitkään erikoiset. Harmillisesti yhtään onnitteluita ei tullut. Pitkän, melkein puolen vuoden hiljaiselon tai hitauden jälkeen ollaan pikku hiljaa nostamassa toimintaa ylöspäin ja herätellään sivuja horroksesta. Toiveena olisi kohta puolin tämän vuoden ensimmäiset kasvattimyynnit, mutta katsotaan nyt.

17. tammikuuta 2017 - Nyt olisi Hortensiassa jälleen uusi ulkoasu. Mielestäni parempi ja kivempi kuin aikaisempi, syytä en tiedä miksi. Samalla olemme ansainneet Tintille sekä Artulle upeat KTK-II palkinnot, lisäksi Ronille KTK-III palkinto. Muutaman kuukauden hitauden jälkeen aloitamme hiljalleen pistämään hommia taas käyntiin. Pitäisi varmaan jonkinlaiset kasvattimyynnitkin järjestää, kunhan saadaan lisää uusia tammoja ja niille sijoituksia.

03. tammikuuta 2017 - Kolmen kuukauden aikana on ollut aika hiljaista täällä meillä Hortensiassa, mutta hiljalleen hyvä tulee. Hevosia on käynyt laatiksissa ja monet ovat saaneet hienoja palkintoja. Odotuksia vuodelle 2017 ei ole mitään huikeita määriä, mutta on tarkoituksena saada lisää kasvatteja maailmalle ja talli kukoistamaan. Tämän vuoden ensimmäinen kasvattimyynti järjestetään varmaan tammikuun aikana, mikäli saadaan hevoset kisattua jälkeläisiä varten. Uutta ulkoasua ollaan jälleen suunnittelemassa.

Vanhemmat uutiset löytyvät uutisnurkkauksesta.

Virtuaalitalli / virtuaalihevonen | A SIM-game stable | Ulkoasun suunnittelu ja toteutus @ Werry | © Hortensian Suomenhevoset | Hevoset ja ihmiset jotka esiintyy kuvissa, eivät liity mitenkään mainittuihin tietoihin