KRJ-I, SLA-I, ERJ-I, YLA2, KERJ-II

Fazeriinan Mestaripiirros, Riina

Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Rekisterinumero VH16-018-1310
Väri, säkäkorkeus Liinakko, 155cm Omistaja Werry (VRL-12945)
Syntymäaika, ikä 27.05.2006, 9v Kasvattaja Marjatta Tamminen evm
Painotus Yleispainotus Koulutustaso He A, 110cm, CIC1
Historiaa: Riina syntyi suomenhevossiittolaan Pohjanmaalle. Tamman kasvattaja, Marjatta Tamminen, oli erittäin innoissaan, kun viimein synnytys alkoi. Ongelmia synnytyksen aikana ei onneksi ollut tullut, mikä olikin yksi suurin huoli, kun tamman emän syntyessä oli sen sijaan tullut ongelmia. Loppujen lopuksi maailmaan kuitenkin putkahti liinakon värinen, pirteä varsa, joka pyrki kapumaan jalkojensa varaan pian syntymän jälkeen. Eläinlääkäri oli tarkastanut varsan vain pari päivää myöhemmin, eikä huonoja uutisia tullut. Hiljalleen Riina varttui, kunnes pääsi koulutusiän alkuun, josta lähtien tammaa aloitettiin kouluttamaan hienoa yleispainotteista hevosta. Riina oppi nopeasti asioita sekä vähitellen sen oma luonne alkoi näkyä. Kasvattajan suruksi tammasta jouduttiin valitettavasti luopumaan, joten siitä tehtiinkin myynti-ilmoitus 6-vuotiaana. Myyntipalstaltahan minä tämän ihanaisen tamman löysinkin, ja aika pian Riina muutti meille Hortensiaan.

Riina on pähkinänkuoressa tammamainen, mutta nöyrä ja varmajalkainen. Riina on siis todellinen monitoimihevonen - rehellinen maastokaveri, mutta samassa paketissa temperamenttinen este- ja kouluhevonen. Hoitaessa tamma saattaa luimia ja yrittää hieman kovistella, mutta on huomattu, ettei se oikeasti edes yritä tehdä mitään superpahaa, kunhan uhittelee vain. Kuitenkin oikean ihmisen seurassa Riina muistaa käytöstavat, eikä yritä pelleillä turhaan. Tällä tammalla on myös tapana olla hitusen hankala ratsastaessa, mutta sekin suurimmaksi osaksi johtuu vain sen energisyydestä sekä innokkuudesta. Välillä Riinasta on yritetty saada selville, mistä sen hieman ärtyisä luonne johtuu, nimittäin vanhemmat olivat kasvattajan mukaan erittäin hyvätapaisia hevosia.

Riinaa voisi kuvailla perinteiseksi suomenhevoseksi - hoitaessa hieman juro, mutta rauhallinen ja luotettava ystävä. Riina rakastaa, kun sitä rapsuttaa, mutta osaa peittää sen taitavasti tammamaiseen ärhentelyyn. Tamma antaa putsata kaviot nätisti, mutta suitsimista vaikeuttaa herkät korvat, joita pitää harjatessakin varoa. Niitä päiviä toki löytyy, jolloin Riina saattaa olla enemmän ärsyttävä kuin normaalisti, mutta osaava ja johtavuutta näyttävä käsittelijä saa kyllä tämän tamman muistamaan, että kaikille pitää olla mukava. Taluttaessa Riina seuraa koiranpentumaisesti perässä, mikäli suuntana on kenttä taikka sitten laidun tai tarha.

Tamma on kuuliainen ja ahkera työmyyrä, joka kuuntelee ratsastajaansa aina. Vaikka toki työtä saattaa joskus hieman häiritä tämän energinen luonne, josta onkin esteratsastuksessa jokseenkin hyvä hyöty. Riina omistaa aikaa voittavat askeleet, joten eteneminen kyllä onnistuu. Kaiken lisäksi tamma on erittäin varma hyppääjä, kunhan vain selästä löytyy edes jonkin aikaan ratsastanut ratsastaja. Turhia kieltoja harvemmin tulee, mutta jos sellainen sattuu eteen, johtuu se yleensä ratsastajasta eikä itse Riinasta - tai no ei ehkä ihan sata prosenttisen aina, mutta yleensä. Erikoisesteitä ei jäädä kyttäämään, vaan niiden ylitse päästään ilman ongelmia.
Riinan kilpaillessa myös maastoesteillä, on sille opetettu miten siellä maastossakin hommat toimii. Jos erehtyy sanomaan, että tämä tamma käy vain puskailuun, missä tarvitaan pelottomuutta, voi huomata, että on väärässä. Riina kun on opetettu hienoksi maastohevoseksi, joten siellä metsikössä kuin myös pelloilla tämä on erittäin rohkea hevonen. Joskus, muttei aina, tämä saattaa myös hieman kuumua ja lisätä tempoa, mutta aivot omistava ratsastaja kyllä saa sen rauhoittumaan.

Kouluhevoseksi Riina on ehkä hieman energinen, mutta osaava. Jos vain satulasta löytyy se oikea ratsastaja, niin Riinastakin tulee astetta paljon parempi treeni- kuin kilpailukaveri. Hyvän ratsastajan kanssa Riinasta saadaan kyllä hyvin kuuliainen sekä nöyrä tamma, joka ei kyllä tappele vastaan oli kyseessä mikä liike tahansa. Huonon kanssa sitten tamma saattaa hieman yrittää oikoa ja olla keskittymättä, mutta suhteellisen hienoa jälkeä siitäkin tulee. Askellajit ovat kohtuullisen tasaiset ja hyvännäköiset, joten tuskin tähän tarvitsee pettyä.

Riina ei ikinä petä kilpailuissa, vaan menee ratsastajan pyytäessä kovaa ja tekee rehtejä pääauml;töksiä ponnistuspaikkojenkin suhteen. Tammalla on tapana yrittää hieman paremmin kuin normaalisti - liekö sitten pienestä jännityksestä tai paineen tunteesta, mistäs sitä tietää. Alku- ja loppuverryttelyt saadaan aloitettua kuin myös lopetettua samalla tavalla kuin kotona, eli aluksi hieman takkuillaan ja sitten muututaan hienoksi hevoseksi.

 
i. Mestarijäljennös evm

157cm, lkk

ii Jäljentäjä evm

157cm, lkk

iii Mestarivaras evm 157cm, lkk iiii.  Varkaus evm
iiie. Maisteri evm
iie Hakkeri evm 156cm, rt iiei. Neropatti evm
iiee. Normåri evm

ie Kuvanveistäjä evm

157cm, vrt

iei. Alentaja evm 156cm, vrt ieii. Johtaja evm
ieie. Revie evm
iee. Rinetta evm 157cm, lkk ieei. Tavetti evm
ieee. Renilla evm

e Vikuriinan Annastiina evm

154cm, lkk


ei Supersankari evm

156cm, vrt

eii. Seiskan Viheltäjä evm 157cm, rt eiii. Ilta-Seiska evm
eiie. Veera evm
eie. Rietas Tango evm 157cm, vrt eiei. Tangomestari evm
eiee. Riviera-Tyttö evm

ee Sähköinen evm

156cm, lkk

eei. Punahilkka evm 157cm, vrt eeii. Himalajapoika evm
eeie. Punahelma evm
eee. Tammipuu evm 157cm, lkk eeei. Niin hyvää puuta evm
eeee. Taimi evm

Suvusta

i. Mestarijäljennös oli upea, yleispainotteinen suomenhevosori. Ori oli ansainnut paljon arvonimiä, palkintoja sekä muita hienoja saavutuksia, jonka takia Nestori oli erittäin suosittu muun muassa jalostuksessa. Hevosen ura alkoi tilalla, josta se sitten muutti eteenpäin kun kasvattaja ei uskonut orista tulevan mitään. Kuitenkin, toisessa kodissa Nestori koulutettiin yleispainotteiseksi hevoseksi, jonka kanssa aloitettiin kilpaileminen valjokkoajossa, koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Orin taidot kaikkiin neljään lajiin oli suurenmoiset, eikä hevosen rakenne pettänyt katsojaansa. 16-vuotiaana Nestorin kanssa lopetettiin aktiivinen kilpaileminen, mutta ori siirrettiin lopulta täysin jalostuskäyttöön. Jälkeläisiä tule huimat kahdeksan, joista kaikki ovat hyviä, kilpailevia suomenhevosia. Nestori oli 157 senttiä korkea, liinakko hevonen, joka oli luonteeltaan oikea kultaharkko. Nestori oli erittäin hyväkäytöksinen, vaikkakin energinen. Ori lopetettiin vanhuuden oireisiin 24-vuotiaana.

ii. Jäljentäjä oli menestyvä, hyväkäytöksinen, 157senttinen, liinakko suomenhevosori, joka kilpaili aktiivisesti este-, koulu- sekä kenttäratsastuksessa. Leinon kanssa käytiin myös useampaan otteeseen valjakkoajokilpailuissa, mutta Jäljentäjä ei ollut mikään kovin mahtava valjakkohevonen, joten niissä kilpailuissa ei niinkään pärjätty. Leino syntyi kasvatustilalle, jossa ori koulutettiin hienoksi ratsuksi sekä ruusukehirmuksi. Ori asui kasvatustallilla noin 6 vuoden ikään saakka, jonka jälkeen muutti seuraavalle omistajalle, joka kilpaili sekä kävi näyttelyissä Leinon kanssa. Leino ansaitsi useamman arvonimen sekä lajipalkinnon, ja mestaruuksissa myös pärjättiin, Leinon kilpailu-ura loppui 17-vuotiaana ja siirtyi jalostuskäyttöön saaden yhteensä 5 jälkeläistä. Leino omisti hyväsydämisen luonteen, jonka kanssa yhteistyö toimi. Jäljentäjä menehtyi sydänkohtaukseen 26 vuoden iässä.

ie. Kuvanveistäjä oli kasvattajansa mukaan turha sekä aikalailla hyödytön hevonen. Ullan kanssa kilpailtiin satunnaisesti valjakkoajokilpailuissa, eikä muiden lajien kilpailuissa käytykään. Ulla oli ollut varsasta asti todella hapannaama, jolla oli todellakin oma tahto. Tamma ei suostunut hyppäämään esteitä muuta kuin pakosta, koululiikkeet eivät sujuneet eikä maastoratsastus ollut ollenkaan hevosen mieleen. Kasvattaja oli yrittänyt parhaansa mukaan saada hevosesta hyvää ratsua, mutta se ei vain ollut onnistunut. Omistaja oli myös muutamaan otteeseen yrittänyt myydä tammaa, mutta kukapas nyt olisi ostanut sellaista kaakkia. Sentään valjakkoajo oli ollut yksi niistä lajeista, johon Ulla joskus suostui, joten palkintohylly ei jäänyt tamman osalta ainakaan kokonaan tyhjäksi. Ulla ei virallisesti ollut missään vaiheessa siitoskäytössä, mutta sai yhden ”vahinkovarsan”, josta kuitenkin tuli aivan upea hevonen. Ulla oli vaaleanrautias, 157senttinen suomenhevostamma, joka menestyi pahaan keuhkokuumeeseen 23-vuotiaana.

e. Vikuriinan Annastiina oli erittäin taidokas suomenhevostamma, jolta löytyi kapasiteettiä etenkin koulu-, este- ja kenttäratsastukseen. Tamma syntyessä oli ongelmia. Esimerkiksi Tina syntyi väärinpäin sekä alkuun se ei meinannut oikein nousta jaloilleen. Luojan kiitos kuitenkin kasvattajan sekä eläinlääkärin avustuksella varsa selviytyi - vaikka jalkojen sekä keuhkojen kanssa oli eläinlääkärin mukaan luultavasti tulossa ongelmia vanhemmalla iällä. Kasvattajille tämä oli totta kai suru-uutinen, mutta siitä huolimatta Tinaa alettiin kouluttaa hiljalleen yleispainotteiseksi hevoseksi. Tinan koulutuksen päätettyä alettiin lisäksi kilpailemaan vähitellen, kunnes todettiin että tamma oli kilpailukuntoinen, joten aktiivinen kilpaileminen lajeissa alkoi noin 7 vuoden iässä. Kilpailu-uransa myötä myös palkintoja sekä ruusukkeita kertyi paljon - kaiken lisäksi näyttelyissä pärjättiin aika hyvin. Ura kuitenkin päättyi 14-vuotiaana, kun alettiin huomata pieniä ongelmia jaloissa sekä keuhkoissa. Tamma toimi siitoskäytössä 16 vuoden ikään saakka, kun Tina päätettiin lopettaa aika pahojen terveydellisien ongelmia takia. Kaiken kokemansa jälkeen tamma silti omisti hyvät käytöstavat, eikä yhteistyön kanssa ollut todellakaan ongelmia. Ulkonäöltään Tina oli 154senttinen, liinakko suomenhevonen.

ei. Supersankari oli nimensä mukaisesti superhieno hevonen. Sakari oli erittäin tunnettu muun muassa hienon kilpailu-uransa, arvonimien sekä palkintojensa takia. Ori omisti mahtavan luonteen ja hevosen kanssa oli erittäin kiva työskennellä. Taidotkaan eivät todellakaan puuttuneet Supersankarilta - kapasiteettiä löytyi niin este-, koulu- kuin kenttäratsastukseen. Sakari oli 156senttinen, vaaleanrautias suomenhevosori. Hevosen kanssa käytiin myös satunnaisesti valjakkoajokilpailuissa, mutta kun se ei ollut mikään virallinen painotuslaji orille, niin kilpailuissa ei kauhean usein käyty, vaikka ruusukkeita kyllä saavutettiin. Sakari asui koko elämänsä kasvattajansa luona, eli ori vietti varsa-, koulutus-, aikuis- sekä vanhusiän kotinurkissa. Kilpailu-ura alkoi aika nuorena, mutta iästä huolimatta kilpailuissa pärjättiin todella hyvin. Vaikka kaikki alkoikin seurakilpailutasolta, Sakari saavutti palkintoja arvo- ja mestaruuskilpailuista, kuten omistaja oli unelmoinut. Saavutettuaan suurimmat tavoitteet, ori siirtyi jalostuskäyttöön ja saikin 9 jälkeläistä. Sakari eli aina 26-vuotiaaksi, mutta valitettavasti menehtyi vanhuuteen.

ee. Sähköinen oli 156senttinen, liinakko suomenhevostamma, joka omisti tulisen, mutta yhteistyöhaluisen luonteen. Tamman luottamus oli voitettava ennen kuin sen kanssa pääsisi loistamaan, nimittäin Sissi oli erittäin tarkka siitä kuka hoiti tai liikutti sitä. Moni ajatteli että Sähköisestä tulisi perusratsu, mutta sille päätettiin antaa ravurin tulevaisuus, vaikka monet ihmiset päätökselle nauroivatkin. Koulutusiässä Sissiä koulutettiin ravuriksi, mutta sille opetettiin myös hieman ratsuntaitoja myöhempää ikää ajatellen. Tamma starttasi viiden vuoden ajan monissa eri raveissa, joissa menestyi kyllä ihan hyvin, vaikkei ehkä mitenkään mahdottoman hienosti. Noin 10 vuoden iässä Sissi kuitenkin lopetti ravurinuran ja siirtyi kevyeen ajokäyttöön sekä sille opetettiin ratsun hommia. Tamman kanssa käytiin etenkin estekilpailuissa muutamaan otteeseen, myös kenttäratsastuskilpailuissa käytiin. Sen energisen luonteen takia kouluratsastus ei ollut Sissin yksi vahvuuksista, mutta lajin kilpailuissa kyllä pärjättiin ihan hyvin. Sähköinen toimi siitoskäytössä ennen kuin se lopetettiin 21-vuotiaana saaden 3 jälkeläistä.

Jälkeläiset

Riina on siitoskäytössä

KRJ-kilpailut (48 sijoitusta, joista 10 voittoja)

KERJ-kilpailut (41 sijoitusta, joista 2 voittoja | 1 KERJCUP)

  • 20.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 5/30
  • 01.06.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/40
  • 10.06.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/40
  • 22.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 2/30
  • 22.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 2/30
  • 23.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/30
  • 24.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/30
  • 25.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/30
  • 27.05.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/30
  • 23.06.2016 - Kutsu - Helppo B – 5/40
  • 02.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 6/40
  • 03.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 6/40
  • 08.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/40
  • 05.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 2/30
  • 20.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 3/40
  • 30.06.2016 - Kutsu - Helppo A – 10/363 - KRJ CUP
  • 03.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/30
  • 04.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 5/30
  • 04.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 4/30
  • 06.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 3/30
  • 06.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 5/30
  • 01.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 08.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/40
  • 10.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/40
  • 17.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 14.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 1/40
  • 17.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 6/40
  • 20.07.2016 - Kutsu - Helppo B – 6/40
  • 21.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/30
  • 25.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/30
  • 27.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/30
  • 21.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 24.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/40
  • 28.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 29.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 23.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 24.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 4/40
  • 25.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 25.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 6/40
  • 29.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/40
  • 29.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 3/40
  • 02.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 1/40
  • 08.08.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 20.07.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 21.07.2016 - Kutsu - Helppo A – 5/40
  • 24.07.2016 - Kutsu - Helppo A – 2/40
  • 12.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 6/47
  • 20.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 1/47
  • 14.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 6/40
  • 17.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/40
  • 05.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 6/38
  • 11.06.2016 - Kutsu - Helppo – 2/28
  • 22.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/40
  • 25.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 1/40
  • 18.06.2016 - Kutsu - Helppo – 4/34
  • 21.06.2016 - Kutsu - Helppo – 3/34
  • 10.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 13.07.2016 - Kutsu - CIC1 - 6/39
  • 02.08.2016 - Kutsu - Helppo – 5/40
  • 04.08.2016 - Kutsu - Helppo – 3/40
  • 06.08.2016 - Kutsu - Helppo – 2/40
  • 24.06.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/40
  • 09.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 10.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 2/30
  • 17.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 30.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 01.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 03.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 05.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 08.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 09.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 4/30
  • 21.07.2016 - Kutsu - Helppo – 6/40
  • 23.07.2016 - Kutsu - Helppo – 3/40
  • 27.07.2016 - Kutsu - Helppo – 6/40
  • 29.07.2016 - Kutsu - Helppo – 6/40
  • 22.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 6/40
  • 25.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/40
  • 28.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 2/40
  • 01.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 03.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 05.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 3/30
  • 08.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 5/30
  • 09.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 4/30
  • 01.08.2016 - Kutsu - Helppo – 4/30
  • 07.08.2016 - Kutsu - Helppo – 4/30
  • 13.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 2/25
  • 19.08.2016 - Kutsu - CIC1 – 2/25
  • 31.07.2016 - Kutsu - CIC1 - 9/125 - KERJ CUP

ERJ-kilpailut (42 sijoitusta, joista 6 voittoja)

VSR-Cupit

  • 15.05.2016 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 15.05.2016 - Kutsu - 100cm – 4/30
  • 19.05.2016 - Kutsu - 100cm – 1/30
  • 20.05.2016 - Kutsu - 100cm – 2/30
  • 20.05.2016 - Kutsu - 100cm – 5/30
  • 21.05.2016 - Kutsu - 100cm – 1/30
  • 22.05.2016 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 26.05.2016 - Kutsu - 100cm – 1/30
  • 28.05.2016 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 18.05.2016 - Kutsu - 100cm – 5/30
  • 24.05.2016 - Kutsu - 100cm – 5/30
  • 25.05.2016 - Kutsu - 100cm – 2/30
  • 02.06.2016 - Kutsu - 100cm – 1/30
  • 14.08.2016 - Kutsu - 100cm – 4/40
  • 16.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/40
  • 16.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/40
  • 18.08.2016 - Kutsu - 100cm – 4/40
  • 18.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/40
  • 19.08.2016 - Kutsu - 100cm – 5/40
  • 11.08.2016 - Kutsu - 110cm – 1/30
  • 16.08.2016 - Kutsu - 110cm – 3/30
  • 14.07.2016 - Kutsu - 100cm – 5/40
  • 16.07.2016 - Kutsu - 100cm – 6/40
  • 18.07.2016 - Kutsu - 100cm – 5/40
  • 18.07.2016 - Kutsu - 100cm – 1/40
  • 20.08.2016 - Kutsu - 100cm – 4/30
  • 23.08.2016 - Kutsu - 100cm – 5/30
  • 04.08.2016 - Kutsu - 110cm – 3/40
  • 08.08.2016 - Kutsu - 110cm – 5/40
  • 22.07.2016 - Kutsu - 100cm – 2/40
  • 23.07.2016 - Kutsu - 100cm – 6/40
  • 24.07.2016 - Kutsu - 100cm – 6/40
  • 27.07.2016 - Kutsu - 100cm – 4/40
  • 30.08.2016 - Kutsu - 110cm – 3/30
  • 30.08.2016 - Kutsu - 100cm – 3/30
  • 10.08.2016 - Kutsu - 110cm – 4/30
  • 01.09.2016 - Kutsu - 110cm – 6/40
  • 22.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/30
  • 23.08.2016 - Kutsu - 100cm – 4/30
  • 26.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/30
  • 26.08.2016 - Kutsu - 100cm – 2/30
  • 28.08.2016 - Kutsu - 100cm – 5/30
  • 31.07.2016 - Kutsu - CIC1 – 1/67 - VSRCUP
  • 30.09.2016 - Kutsu - CIC1 - 7/87 - VSRCUP

 

Valmennus 06.09.2016, kirjoittaja omistaja

Ensinnäkin, meidän valmennus ei mennyt tänään melkein yhtään putkeen jostain kumman syystä. Toiseksi, olimme jälleen Riinan kanssa lähteneet yksityisvalmennukseen, joka pidettiin täällä Etelä-Pohjanmaalla. Meidän valmentajanamme toimi tänään Riikka Ahosalo, joka sattui myös olemaan yksi tuttavistani.
Olimme lähteneet aamupäivän aikoihin ja päässeet paikalle aika nopeastikin. Riina vaikutti jo hoitaessa ja varustaessa hieman yli jännittyneeltä sekä omituiselta, mutta uskoin tamman rauhoittuvan, kun pääsimme treenaamaan esteitä. Alkulämmittelyt meni myös aika pitkälti siten, että Riina ei meinannut kuunnella kauheasti eikä jännitys tuntunut kovin paljon laantuvan. Siirryimme aika äkkiä sitten esteiden pariin, eikä hypyt ihme kyllä tuntunut kovin normaaleilta. Melkein koko valmennus meni siinä, että kirosin, miksei homma toiminut niin kuin yleisesti. Noh, jouduin sitten p&aumauml;ättämään valmennuksen siten, että minulla ei ollut mitään hajua miksi Riina oli käyttäytynyt niin. Onneksi kotosalla tamma palasi takaisin maanpäälle, luultavasti uusi paikka oli tehnyt siitä niin oudon…

Päiväkirjamerkintä 28.08.2016, kirjoittaja omistaja

Nyt olemme Riinan kanssa alkaneet keskittyä laatuarvosteluihin oikein tarkasti! Kilpailusijat jokaisesta lajista, eli koulu-, este- ja kenttäratsastuksesta, on saatu kisattua täyteen - vieläpä Riina oli tallin ensimmäinen hevonen joka sai ne ensimmäisenä täyteen. Tamma on ollut oikein mainio kilpailukaveri minulle, sekä varmasti sen hoitajalle, joka sitä onkin sitten treenaillut ja kisauttanut minun puolestani, jos en itse ehtinyt. Joka tapauksessa meillä olisi seuraavana etappina päästä kenttä-, koulu- ja esteratsastusjaoksen laatuarvosteluihin niin nopeasti vain pystyy. Syyskuussa on tarkoitus tähdätä ainakin esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun, ja sitten parin kuukauden sisään loppuihin, kunhan vain jälkeläiset saisivat kilpailutuloksia. Olemme myös todella harkitsemassa sitä, että Riinan kanssa lähdettäisiin käymään SLA:ssa sekä YLA:ssa. Se jää kuitenkin arvoitukseksi, että pääsemmekö ikinä sinne asti - vain tulevaisuus näyttää mitä ajan saatossa sattuu tulla eteen.

Päiväkirjamerkintä 26.08.2016, kirjoittaja omistaja

Näin upeana päivänä päätin lähteä Riina-tammani kanssa maastoon. Eilen oli ollut hirmuinen myrsky, minkä takia en sitten ollut viitsinyt mennä sinne silloin. Kuitenkin, hain tamman laitumelta ja talutin sen talliin. Heti ensimmäisenä huomasin, että tänään Riinalla oli todella hyvä päivä - ainakin siltä se näytti, nimittäin näytti kuin se olisi ihan pilvessä. Siitä huolimatta harjasin hevosen turkin läpi, selvitin hännän ja harjan sekä viimeisenä laitoin varusteet Riinalle. Vielä juuri ennen maastoon lähtöä väkersin totta kai sille kampauksen häntään, ja noh, sitten olinkin valmis lähtöön.

Meidän maastolenkki meni aika rennoissa merkeissä. Olin päättänyt, ettei Riina tarvitsisi tänään työskennellä rankasti - sen sijaan ihan vain kevyesti liikkua. Riina oli erittäin rauhallisella päällä, jonka vuoksi myös minä pääsin nauttimaan suuresti maisemista ja ottamaan astetta rennommin. Maastolenkki huipentui siten, että pääsimme revittelemään laukkasuoralla kiitolaukan saattelemana.

Kouluvalmennus 20.08.2016, valmentajana tvisha

Iltapäivällä saavuin Hortensiaan valmentamaan Werryä ja hänen ihastuttavaa Riina-tammaa kouluratsastuksen merkeissä. Alkuverkassa Riinalla oli hieman keskittymisongelmia, se pyöritteli levottomasti päätään ja maiskutteli kuolaimia, eikä oikein malttanut kuunnella selästä tulevia apuja. Kuitenkin Werryn alkaessa kunnolla töihin ja laittaessa tamman liikkumaan reippaasti eteen, alkoi Riinakin nöyrtyä ja päästä paremmin juttuun mukaan. Ratsastaja sai siten huolellisesti lämmitellä ratsunsa taivutteluja, siirtymisiä ja tempon vaihteluja tehden, eikä aikaakaan kun hevonen oli hyvin ratsastajan avuilla.

Lähdimme vähitellen työstämään tälle päivää kaavailemiani tehtäviä, aloittaen käynnissä tehden myötä- ja vasta-asetuksia keskiympyrällä. Werry taivutteli napakoin ottein tammaansa, joka ajoittain vielä hieman laittoi vastaan ja yritti päästä sieltä mistä aita on matalin. Käyntitaivuttelujen jälkeen teimme hetken aikaa samaa tehtävää vielä ravissa, kunnes siirryimme käynnissä keskihalkaisijalle tekemään pohkeenväistöjä. Väistöt lähtivät sujumaan yllättävänkin hyvin, Riina väisti todella hyvin ristiin huolellisesta pohkeesta ja ylläpiti isoa liikettään todella kivasti. Onnistuneiden käyntiväistöjen jälkeen teimme jälleen saman ravissa, tosin nyt Werry joutui hyvien suoritusten takaamiseksi olemaan entistä napakampana selässä. Ravissa ristiaskellus ei ollut niin selvä, joten pohje, pohje ja pohje, sekä huolelliset pidätteet tarvittiin. Tästä jatkoimme uraa pitkin tekemään ravi-laukka-ravi siirtymisiä niin, että pitkillä sivuilla tuli tehdä kaksi kertaa laukkaan siirtymiset ja lyhyillä sivuilla kerran. Ensimmäisillä nostoilla Werry joutui hieman tehostamaan pohjetta raipalla, sillä Riina tuppautui kirimään tahtiaan ensin ravissa ja vasta usean pyynnön jälkeen nostamaan laukan. Tehtävän makuun päästessään alkoi nostot kuitenkin sujua jo todella kivasti, eikä raviin siirtymisetkään olleet missään vaiheessa ongelma. Lopussa ratsukko sai vielä laukata uraa pitkin tehden paljon voltteja ja suuria pääty-ympyröitä.

Vajaan tunnin työskentelyn jälkeen lähdimme lopettelemaan ja siirtymään loppuverkan pariin. Loppuverkassa Werry sai vielä taivutella ratsuaan ravissa ja sen jälkeen siirtää käyntiin ja antaa hevoselle pitkät ohjat. Vaikka ajoittain valmennuksen mittaan ratsukolla oli pieniä epäselvyyksiä, eikä tamma ollut aivan täysillä mukana, teki ratsastaja hienoa työtä selässä ja laittoi hevosensa empimättä töihin. Kun avut oli selkeät, teki Riina todella hyvää jälkeä ja kuunteli tällöin selästä tulevia ohjeita myös maltilla. Ratsukon molemmat osapuolet joutuivat siis kovasti tekemään töitä, mutta lopputulos oli sitäkin parempi.

Estevalmennus 21.08.2016, valmentajana tvisha

Eilisen kouluvalmennuksen myötä tiesin suurinpiirtein mitä tänään oli luvassa, kun tiedossa oli Werryn ja Riinan estevalmennus. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun kentällä minua odotti energinen ratsukko, joka oli kovaa tahtia jo itsenäisesti lämmittelemässä. Näin ollen aloin reipasta tahtia pystyttämään kentälle esterataa, samalla sivusilmällä ratsukon menoa tarkastellen. Riina oli huomattavasti kuuliaisemman oloinen jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, jonka myötä minullekin tuli todella iloinen ja tarmokas mieli.

Ratsukko sai vähitellen rueta hyppäämään kentälle rakentamaani esterataa, jossa oli yhdeksän erilaista estettä reilun metrin korkeudella. Pyysin toki alkuun pientä laukkanäytettä ratsukolta, sillä Riinan tuli edetä kentällä tahdikkaassa laukassa, ilman liiallista intoa saati laiskuutta. Kun yhteistyö ja vauhti oli kuosissa, annoin Werrylle luvan siirtyä esteradalle, suorittamaan rataa omaan tahtiin molempiin suuntiin. Ensimmäiset hypyt olivat vähän hakemista, Riina laukkasi turhan lähelle estettä ja ponnisti aivan tämän juuresta, jolloin puomitkin tipahtivat pariin kertaan. Tähän ratsastaja sai siis kiinnittää huomiota, eli ponnistuspaikka tuli löytyä sopivasta kohtaa, ei liian läheltä eikä liian kaukaa. Riina kuitenkin muuten eteni radalla oikein hyvännäköisesti, eikä epäröinyt hypyissä juuri ollenkaan. Sarjaesteillä Werryn toki tuli olla myös hereillä, sillä esteet eivät täysin olleet yhdenmukaiset tamman laukka-askelten kanssa, joten askelta tuli joko pidentää tai lyhentää hyvien suoritusten takaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma ei mikään, sillä Werry ajoi Riinaa sarjoilla hienosti eteen, jolloin laukka-askeleet pidentyivät ja näin ollen mahtuivat juuri sopivasti esteiden väliin. Mikä hienointa, myös hieman haastavammat esteet sujuivat lähestymisien osalta hyvin ja vaikka käännökset olivat ajoittain tiukkia, suoriutui ketterä tamma näistä moitteitta. Loppua kohden suoritukset paranivat huimasti ja viimeisen kerran rataa hypätessä virheitä ei tullut enää ollenkaan.

Vähitellen suorastaan upeiden suoritusten jälkeen lähdimme siirtymään loppuverkkaan, jonka ratsukko sai suorittaa itsenäisesti. Koska tamma oli selvästi reipastempoisesta tunnista väsynyt, taivutteli ratsastaja tätä rauhallisessa tahdissa hetken aikaa, kunnes tuli alas selästä loppukäyntien ajaksi. Siis kerrassaan mahtava valmennus! Vaikka jälleen alussa oli pieniä hankaluuksia, selätettiin ne huolellisella työskentelyllä ja periksiantamattomalla asenteella. Riina oli selvästi äärettömän taitava esteratsu, joka toimi loistavasti yhteen Werryn kanssa myös hankalilla osuuksilla.

Valmennus 17.08.2016, kirjoittaja omistaja

Minun ja Riinan osalta valmennuksiin osallistuminen olivat jääneet vähän vähäksi, mutta tänään korjasin asian ja lähdin Kira Perttolan tallia kohti Etelä-Suomea. Tarkoituksena oli siis osallistua hänen kouluvalmennukseen, joka oli siis yksityinen. Jostain syystä en pitänyt kovin paljon sellaisista valmennuksista, jossa oli useampi kuin minä itse.
Pääsin tallille ajoissa ja ehdin hoitaa sekä varustaa Riinan hieman ennen kuin Kira oli vastaan. Tänään oli luvattu sadekuuroa meidän valmennuksen kohdalle, joten valmennus pidettiin maneesissa. Harjoitukset alkoivat ihan perus alkulämmittelyin, jonka jälkeen siirryttiin sitten treenaamana yksittäistä asiaa - tässä tapauksessa keskiravin ja -laukan pariin. Näitä emme olleetkaan hetkeen ehditty harjoitella, joten näitä harjoitellessa muistiin palautui paremmin niiden ratsastaminen. Riina oli pysynyt koko valmennuksen hyvin koossa ja nöyränä, eikä se vaeltanut omissa maailmoissa vaan keskittyi olennaiseen. Siitä olinkin hyvin iloinen, ja myös siitä että olimme saaneet suoritettua valmennuksen loppuun hienosti.

Päiväkirjamerkintä 14.08.2016, kirjoittaja omistaja

Näin olympialaisten innoittamana keksin, että tänään haluaisin treenata Riinan kanssa vesiestettä. Ei, tarkoituksena ei ollut hypätä yhtä leveää tai pitkää, ihan miten vain haluaa sanoa, vesiestettä kuin olympialaisissa, ehkä suunnilleen puolet pienempää estettä joka tapauksessa. Tänään esteiden korkeus yksittäisillä pystyesteillä ja oksereilla oli tänään maksimissaan sen 110 senttimetriä, mutta vesiesteen korkeus olikin vain sen 20-40senttiä.

Ensimmäinen etappi oli se, että ensiksi piti hakea itse ratsu sieltä laitumen perältä sisälle hoidettavaksi ja varustettavaksi. Riina oli tänään halunnut jekkuilla, eikä sen pyydystämisestä tuntunut tulevan mitään. Sain pika kävellä sen perässä jahdaten tammaa, joka ei nyt vain oikein suostunut tulla luokseni. Luojan kiitos Riina kuitenkin antautui ja pääsimme lähtemään talliin.
Riina seisoskeli paikoillaan, kun harjasin sen turkkia puhtaaksi. Harja ja häntä olivat menneet jostain syystä aika pahasti takkuun, joten siinä menikin aikaa kun sitä selvittelin. Kuitenkin tämän jälkeen palkitsin itseni “raskaan” takkujen selvityksen vuoksi niin, että sain tehdä kivat letit niin harjaan kuin häntään. Olin innokas lettien ja kampauksien tekijä etenkin hevosten häntiin sekä harjoihin, joten sitä rakastin tehdä melkein joka hoitamiskerralla. Saatuani kampaukset valmiiksi, varustin Riinan ikiomalla estesatulalla, sen uudella este satulahuovalla sekä tietenkin meksikolaisilla. Totta kai varusteisiin kuului myös romaani, suojat sekä putsit etujalkoihin.

Kentälle päästyäni hoidin alkuverryttelyt alta pois ja rakensin neljä estettä, joista kaksi olivat pystyjä, yksi okseri ja viimeinen totta kai se vesieste. Treenin aloitinkin ihan vain yksittäisien esteiden hyppäämisellä pienen lämmittelyn takia, mutta siirryimme hiljalleen siihen pää aiheeseen. Aluksi Riina oli kyllä hieman epävarma ja varovainen, eivätkä hypyt oikein tuntuneet onnistuvan niin mahtavasti. Kuitenkin pääsimme vauhtiin, kun Riina sai paljon enemmän varmuutta vesiesteeseen. Näin omasta mielestäni tämä oli kyllä todella kivaa puuhaa, vaikka uskoin ettei ehkä Riina ollut ihan samaa mieltä kanssani.

Viimeisenä halusin haastaa meidät molemmat - nimittäin halusin ratsastaa radan, johon kuului nämä kaikki neljä estettä. Alkuun hieman epäröin itsekin, mutta otin vain ohjista kunnon otteen sekä hyvän istunnan ja lähdin matkaan. Ensimmäinen esteen yli päästiin ongelmitta, kuten myös toisen. Kolmanneksi edessä oli vesieste, jonka ylitimme hienolla hypyllä ja sitten suuntasimme viimeiselle esteelle päästen sen yli ongelmitta. Olin kyllä todella tyytyväinen, että Riinasta oli tullut tällainen taitava suomenhevostamma! Heti radan hyppäämisen jälkeen päätin lopetella päivän liikutuksen siihen.

Valmennus 10.08.2016, kirjoittaja omistaja

Vajaa viikko sitten meihin yhteyttä ottanut Josefina Rajala oli kertonut olevansa innokas valmentaja minulle ja muutamalle hevoselle. Olin valikoinut kolme hevosta, Joikuriina, itse Riina ja Revi, kun kolmikko kaipasi treeniä valmennuksien merkeissä. Noh, olimme sopineet tapaamisen Josefinan kanssa täällä Hortensiassa aamupäivän aikoihin. Ensimmäisenä hän piti minulle ja Joikuriinalle estevalmennuksen, mutta seuraavana oli vuorossa Riina.
Hoidettuani ja varustettuani tamman, lähdimmekin kentälle, jossa kapusin suoraa selkään ja lähdin suorittamaan alkuverryttelyitä. Oli kieltämättä pitkästä aikaa ihana ratsastaa nöyrällä hevosella - pääosin kun on pitänyt näitä vauhdikkaimpia ja ärtyisämpiä heppoja käsitellä. Hoidettuani lämmittelyn pois alta, siirryimme taivutuksien pariin, mikä oli valmennuksen pääaihe. Riina ja minun välinen yhteistyö oli oikein sujuvaa, eikä tamma tehnyt mitään typerää. Taivutukset onnistuivat oikein mainiosti, joten hyppäsimme sitten seuraavan ja viimeisen treenin pariin - vastalaukkaan. Senkään ratsastaminen ei ollut mikään kovin suuri haaste Riinan omistaessa hienot taidot. Päätimme kouluvalmennuksen hyvän suorituksen jälkeen.

Päiväkirjamerkintä 05.07.2016, kirjoittaja omistaja

Olin eilen löytänyt myyntipalstalta Fazeriinan Mestaripiirros nimisen suomenhevostamman, ja sopinut tamman kasvattajan kanssa, että pääsisin tänään koeratsastamaan sen. Olin ottanut mukaan matkalle yhden tallityöntekijän, joka oli ollut kovin kiinnostunut Riinan hoitajanpestistä. Päätin hänenkin antaa testata tammaa, jos vain kerran halusi. Lähdimmekin aika aamulla kohti Pohjois-Pohjanmaata, jonne matka kesti reilut kaksi tuntia. Paikan päälle päästessämme olimme kyllä todella innostuneita, että pääsisimme tapaamaan tämän liinakon hevosen, joka kuulosti hyvin lupaavalta. Ennen kuin pääsin selkään, katsoin tamman käytöstä hoitaessa ja yleisesti - kuuntelin myös mielelläni kasvattajalta, millainen Riinan historia oli ollut ja muutenkin sen elämästä. Siinä vierähti parisen tuntia, kunnes vihdoin kapusin selkään ja sain testata Riinaa selästä käsin. Olin todella rakastanut tähän jo kymmenen minuutin ratsastamisen jälkeen - jopa tallityöntekijäkin oli korvia myöten täynnä rakkautta. En voinut missään nimessä olla ostamatta tätä mahtavaa hevosta, joten teimmekin Marjatan, joka oli siis tamman kasvattaja, kanssa ostosopimuksen ja Riina lähti meille Hortensiaan jo tänä päivänä!

Päiväkirjamerkintä 04.07.2016 - kirjoittaja omistaja

Tällaisena hienona aamuna olin päättänyt selailla myyntipalstoja, nimittäin kaipailin meille Hortensiaan uutta verta. Karsinat huusivat tyhjyyttä ja yksi meidän tallilainen pyysi jatkuvasti omaa henkilökohtaista hoitohevosta itselleen, jollaisen siis jokainen tallityöntekijä sai. Niinpä otin tehtäväkseni etsiä uuden suomenhevosen talliin. Palstalta löytyi huikea määrä myytäviä hevosia, ja välilehteni täyttyivät kiinnostavista hevosista. Kun olin vihdoin saanut selattua kaikki lävitse, aloin tsekkaamaan tarkemmin näitä kiinnostavia hevosia. Lopulta kuitenkin löytyi vain kaksi houkuttelevaa myytävää, toinen niistä oli itse Riina, eli Fazeriinan Mestaripiirros, ja toinen sitten Luvattu Valhe. Jouduin kovasti pohtimaan, että kumman ostaisin, mutta lopulta päätin ottaa molempien kasvattajiin yhteyttä. Riinan omistaja vastasi vain tuntia myöhemmin, ja sanoi, että pääsisin koeratsastamaan huomenna, jos vain tahdoin. Totta kai minä halusin - pakko myöntää, että odotan innolla pääseväni testaamaan tammaa!

Virtuaalitalli / virtuaalihevonen | Ulkoasun suunnittelu ja toteutus @ Werry | © Hortensian Suomenhevoset | Hevoset ja ihmiset jotka esiintyy kuvissa, eivät liity mitenkään mainittuihin tietoihin | Hevosen kuvat © ransu.kuvat.fi